Tietoa meistä

Olemme henkilökohtaisesti palveleva perheyritys.

Hautauspalvelu Calla Oy on perinteinen hautaustoimisto Kanta-Hämeestä. Tarjoamme kokonaisvaltaiset ja asiakkaan toiveet huomioon ottavat hautaustoimistopalvelut koko Etelä-Suomen alueella. Päivystämme ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä ja tulemme tarvittaessa kotikäynnille mihin vuorokauden aikaan tahansa.

Yrityksemme perustaja Jukka Kuosa on toiminut hautausalalla jo yli 30 vuoden ajan. Juuremme ovat vahvasti Kanta-Hämeessä. Vuonna 2009 perustimme Hauholle oman yrityksen, jonka yritysmuoto vaihtui osakeyhtiöksi vuonna 2011. Siitä asti olemme toimineet samalla nimellä. Pääkaupunkiseudulle toimintamme laajeni vuonna 2021 ja tällä hetkellä olemme vahva toimija myös koko Uudenmaan alueella.

Olemme ylpeästi perheyritys. Jukan rinnalla johtotehtävissä toimii poikamme Joel, joka jonain päivänä ottaa vastuulleen kaiken toimintamme. Joel on kulkenut isänsä mukana jo rippikouluikäisestä lähtien ja heti ajokortin ikäpoikkeusluvan saatuaan aloitti hän hoitamaan kuljetuksiamme myös itsenäisesti.

Jokainen asiakaskohtaaminen on meille arvokas. Toivomme, että meistä ja palveluistamme jää hyvä muisto kaiken surunkin keskellä.

Henkilöstö

Toimipisteissämme teitä palvelevat

Hautauspalvelu Calla Jukka

Jukka Kuosa

Toimitusjohtaja

Hautauspalvelu Calla Joel

Joel Kuosa

Varatoimitusjohtaja

Hautauspalvelu Calla Tuomas

Tuomas Viitala

Esimies

Hautauspalvelu Calla Sami

Sami Malmsten

Toimistopäällikkö Hämeenlinnan toimipiste

Hautauspalvelu Calla Mari- Anne

Mari-Anne Jermoranta

Lammin toimipiste

Hautauspalvelu Calla Aino

Aino Kemoff

Riihimäen toimipiste

Hautauspalvelu Calla Elvi

Elvi Härkänen

Espoon toimipiste

Hautauspalvelu Calla Marika

Marika Kuosa

Hallinto

Yhteistyökumppanimme

Luotettavat kumppanimme palveluksessanne

Meidän kauttamme hoituvat myös kukat, kivet ja pitopalvelu sekä tarvittaessa myös perunkirjoitukset, kysy lisää.