Palveleva hautaustoimisto

Olemme tukenanne joka vaiheessa - Päivystys 24 h

Kokonaisvaltaista ja henkilökohtaista palvelua

Hautauspalvelu Calla Oy on vuonna 2011 perustettu hautausalan perheyritys. Tarjoamme aitoa ja perinteistä hautaustoimiston palvelua koko Etelä-Suomen alueella. Kuljetukset hoidamme nykyaikaisella kalustolla aina vainajaa kunnioittaen, ammattitaidolla ja omaisten toiveiden mukaan, esimerkiksi kodin kautta ajaen.

Päivystämme ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä. Palvelemme Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Uudenmaan, Pirkanmaan ja Satakunnan alueilla. 

Hoidamme myös päivystyskuljetukset kaikista hoitolaitoksista ja vanhainkodeista.

Päivystys 24 h joka päivä

Päivystyksemme on tavoitettavissa ympäri vuorokauden, ja toimistomme ovat avoinna sopimuksen mukaan myös aukioloaikojen ulkopuolella.

Hautaustoimistomme sijaitsevat Hämeenlinnassa, Lammilla, Espoossa ja Riihimäellä. Palvelemme koko Etelä-Suomen alueella.